Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Ammattilainen pärjää aina koulutusmessut

Kuva
Ammattilainen pärjää aina! -koulutusmessut Hirvihovissa 1.-2.11. Lounais-Suomen ammattiopisto Novidan Loimaan toimipiste järjestää ensimmäiset eri opintoaloja esittelevät messunsa  1.-2.11. Loimaan Hirvihovissa. Messut on tarkoitettu ihan kaikille ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneille, ja ne tarjoavat tulevaisuuden suunnittelun tueksi monipuolisen kattauksen ammatillisista opinnoista, kertoo pedagoginen rehtori Petri Lähde. Messuilla esittäytyvät kaikki Loimaan opintoalat, aikuiskoulutuksen eri koulutusmahdollisuudet sekä opiskelijahuolto. Messuille on vapaa pääsy ja aukioloajat ovat 1.11. klo 9-19 ja 2.11. klo 9-18. Päivällä kävijöinä ovat pitkälti yläkoululaiset. Ilta-aika mahdollistaa myös nuorten vanhempien sekä työssäkäyvien pääsyn messuille. Uskomme, että iltapäivä ja ilta koostuvat pitkälti aikuisista; itsensä kehittämistä, lisäkoulutusta tai alan vaihtoa suunnittelevista, kertoo aikuiskoulutuksen koulutusalavastaava Ritva Siippainen. Aikuiskoulutuksen osastolla on ma

Osaava nainen messut Turussa

Kuva
Sisustusalan artessaaniopiskelijat ahkeroivat viikonlopun Turun osaava nainen messuilla. Opiskelijat olivat valmistaneet tuotteita myyntiin ja lisäksi tietysti markkinoitiin aikuiskoulutusta. Toivottavasti moni löysi meidät kuluneena viikonloppuna.  Seuraavaksi messuosasto matkustaa Takaisin Loimaalle ja tiistaina ja keskiviikkona osastoa voi tulla ihailemaan "ammattilainen pärjää aina" messuille Hirvihoviin.

Osaava nainen messuja rakentamassa Turussa

Kuva
Sateisena torstaiaamuna lähdettiin Turun messukeskukseen rakentamaan Osaava nainen messuja. Messuja on suunniteltu monien eri opintojaksojen aikana, valmistettu tuotteita ja erilaista materiaalia tapahtumaa varten  jo monta kuukautta, tarkkaan sanoen elokuun loppupuolelta lähtien ja nyt vihdoin päästään tapahtuma paikalle.  Aamulla saimme tavarat messukeskukseen aivan aikataulussa, kiitos Novidan logistiikka alan opiskelijoille ja opettajille joilta olemme usein saaneet kuljetusapua tapahtumien järjestämiseen. Tässä vaiheessa tuntui että hommaa on aika paljon...onneksi meillä oli aikaansaava ja motivoitunut joukko rakentamassa tapahtumaa ja kaikki sujui nopeammin kuin kuvittelimmekaan. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty!   Tässä osaston värimaailmaa ja esimakua tuotteista.... Huomenna messut aukeavat klo 10.00 Turun messukeskuksessa. Tervetuloa osastolle B71 Lounais- Suomen ammattiopisto Novida  Huomenna sitten lisää messupäivän kuulumisia...... 

Tammikuussa 2017 alkavat koulutukset

Kuva
Tammikuussa 2017 alkavia koulutuksia aikuiskoulutuksena. Opinnot alkavat 10.1.2017 ja kestävät n. kaksi vuotta.

Novidan osasto Osaava nainen messuilla

Kuva
Osaava Nainen 2016 Upeat ja monipuoliset Osaava Nainen -messut kokoavat 28.–30.10.2016 yhteen laajan kirjon naisten elämäntapaan ja vapaa-aikaan liittyviä ideoita, palveluja ja uutuuksia. Messuilla on vuosittain mukana lähes 300 yritystä esittelemässä tuotteitaan ja palveluitaan. Osaava Nainen -tapahtuma on upea inspiraation lähde. Laaja teemoitettu näyttelyalue ja monipuolinen ohjelmatarjonta takaavat, että päivän kiinnostavimmat puheenaiheet löytyvät Osaava Nainen -messuilta. http://www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/osaava-nainen/   Käsi- ja taideteollisuusalan sisustusalan artesaaniopiskelijat ovat suunnitelleet ja toteuttavat Lounais-suomen ammattiopisto Novidan messuosaston Turun Osaava nainen messuille.   Messuosastolta voi käydä kuulemassa aikuisopiskelusta Novidassa, osuuskunnasta oppimisympäristönä opintojen suorittamisessa, alkavista koulutuksista sekä ostaa käsi- ja taideteollisuusalan tuotteita osuuskunta Kukapan jäseniltä.  Meidät löydät osastolta B/71 Terv

Suomi100 Novida näyttelyn suunnittelua...

Kuva
Suomen suuri vuosi 2017 Suomesta tuli itsenäinen valtio 6. joulukuuta 1917. Valtio syntyi suomalaisten omasta tahdosta ja pitkäjänteisen työn seurauksena. Vaikeista ajoista huolimatta suomalaiset ovat kohta sata vuotta rakentaneet omaa maataan ja päättäneet asioista yhdessä. Nyt suomalaiset vievät maansa uudelle vuosisadalle sisulla ja sydämellä. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää mennyttä, kokea vuosi yhdessä ja luoda suuntaa Suomen tulevaisuuteen. Lämpimästi tervetuloa mukaan!    http://suomifinland100.fi/ Aarretalon opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä media-alan opiskelijoiden kanssa Suomi100 Novida (huom! työnimi) näyttelyn  Paikka: Turuntie 31  Aika: 15.-17.3.2017 Näyttelyyn rakennetaan viisi eri aikakauden tyylihuonetta, joissa ideat lähtevät Jugendista, Funkkiksesta, 20-30- luvuilta, 40-50-luvuilta sekä 2000-luvusta eteenpäin. Huoneet sijoittuvat nykyaikaan ja huoneissa on