Siirry pääsisältöön

Ammattilainen pärjää aina koulutusmessut

Ammattilainen pärjää aina! -koulutusmessut Hirvihovissa 1.-2.11.

Lounais-Suomen ammattiopisto Novidan Loimaan toimipiste järjestää ensimmäiset eri opintoaloja esittelevät messunsa  1.-2.11. Loimaan Hirvihovissa. Messut on tarkoitettu ihan kaikille ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneille, ja ne tarjoavat tulevaisuuden suunnittelun tueksi monipuolisen kattauksen ammatillisista opinnoista, kertoo pedagoginen rehtori Petri Lähde. Messuilla esittäytyvät kaikki Loimaan opintoalat, aikuiskoulutuksen eri koulutusmahdollisuudet sekä opiskelijahuolto.
Messuille on vapaa pääsy ja aukioloajat ovat 1.11. klo 9-19 ja 2.11. klo 9-18. Päivällä kävijöinä ovat pitkälti yläkoululaiset. Ilta-aika mahdollistaa myös nuorten vanhempien sekä työssäkäyvien pääsyn messuille. Uskomme, että iltapäivä ja ilta koostuvat pitkälti aikuisista; itsensä kehittämistä, lisäkoulutusta tai alan vaihtoa suunnittelevista, kertoo aikuiskoulutuksen koulutusalavastaava Ritva Siippainen. Aikuiskoulutuksen osastolla on mahdollista tutustua myös oppisopimuskoulutuksen moniin mahdollisuuksiin.
http://www.novida.fi/novida/ammattilainen-parjaa-aina-koulutusmessut-loimaalla-hirvihovissa-1-2-11/
Juuri kun ollaan Turusta kotiuduttu Osaavasta naisesta matka jatkuu messurakentamisen puitteissa Hirvikoskelle. Sisustus- ja tekstiilialanalan artesaani opiskelijat rakensivat osaston koulutusmessuille.

Tervetuloa kuulemaan koulutuksesta Hirvikoskelle 1.11. klo 9-19 ja 2.11. klo 9-18!
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matto maton matonko matolle matollekko?

Etäopinnot Korona keväänä 2020